Dahkki(t) Metsähallitus
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2021
Siidolohku 124 + 80 s.
Giella
suomi
Eará giellaveršuvnnat
Čoahkkáigeassu

Vuosi 2020 oli Metsähallituksessa aktiivisen kehittämisen aikaa. Saimme uudet omistajapoliittiset linjaukset, uudistimme strategiamme ja brändimme sekä sanoitimme tarkoituksemme. Loimme myös ensimmäisen arvonluontimallimme, joka auttaa meitä ymmärtämään strategiamme ja vastuullisuustyömme kautta syntyvää yhteiskunnallista arvoa ja toiminnan vaikuttavuutta.

Liiketoimintamme jatkui koronaviruspandemiasta huolimatta suhteellisen vakaana. Metsähallituskonsernin liikevaihto oli 340,3 ja tulos 114,2 miljoonaa euroa. Tuloutamme valtiolle tavoitteemme mukaisesti 120 miljoonaa euroa. Liiketoiminnassa panostimme lisäksi luonnon monimuotoisuuteen, virkistyskäyttöön, saamelaiskulttuuriin ja porotalouteen 73,3 miljoonaa euroa.

Vuonna 2020 laajensimme tuulivoiman hankekehitystä merialueille, ja vuoden lopulla käynnistimme kehityshankkeen Korsnäsin kunnan kanssa merituulivoiman toteuttamiseksi. Lisäksi myimme kahden tuulivoimapuiston hankeoikeudet ja aloitimme kahden uuden maatuulivoimapuiston, Simon ja Kajaanin, hankekehityksen.

Edesautamme vuonna 2019 käynnistyneellä ilmasto-ohjelmallamme Suomen ilmastotavoitteiden ja hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä: lisäämme hiilinieluja ja -varastoja ja puhtaan energian tuotantoa sekä vähennämme päästöjämme.

Virkistyskäytössä vuosi oli ennätysvilkas. Kansallispuistojen käyntimäärät nousivat lähes 4 miljoonaan, kasvua edelliseen vuoteen oli 23 prosenttia. Myös metsästys- ja kalastuslupia lunastettiin ennätysmäärä.

Raportin viitekehyksenä on hyödynnetty GRI-standardia ja raportti vastaa pääosin GRI:n perustason vaatimuksia. Vastuullisuusraportoinnin tietoja ei ole, tilinpäätöstietoja lukuun ottamatta, varmennettu ulkopuolisen toimesta.

Lassidieđut

Tilinpäätöksen osana on Metsähallituksen Julkisten hallintotehtävien erillistilinpäätös ja toimintakertomus 2020.

26.3.2021 tehty pieniä korjauksia.

Asianumero MH 1556/2021.