Dahkki(t) Perttula Minttu
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2006
Siidolohku 64 s.
Giella
suomi
Almmustahttinráiddut
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 155
ISSN-L 1235-6549
ISBN 952-446-466-7 (painettu), 952-446-467-5 (pdf)
Čoahkkáigeassu

Suomen ja Yhdysvaltojen ensimmäisissä kansallispuistoissa suojeltiin koskematonta luontoa jälkipolville. Alkuperäinen luonto ja sen monumentit nähtiin yhteiskunnan muutoksen uhkaamana kansallisperintönä. Se, mitä alkuperäisyydellä tarkoitettiin ja mikä luonnossa nähtiin suojelun arvoisena, on kuitenkin muuttunut kansallispuistojen yli satavuotisen historian aikana. Samoin ovat kehittyneet ne keinot, joilla pyritään takaamaan alkuperäisen luonnon säilyminen yhä suurempien vierailijamäärien retkeillessä suojelualueilla.

Suomessa luonnonsuojelualueet ovat sekä monen uhanalaisen lajin elinympäristöjä että suosittuja eräretkeilykohteita, ja suojelualueista tunnetuimpia ovat kansallispuistot. Nykyään kansallispuistoja pyritään hoitamaan niin, että ne tarjoavat luontoelämyksiä yhä suuremmille retkeilijäjoukoille vaarantamatta kuitenkaan niiden tärkeintä tehtävää eli luonnonsuojelua. Kansallispuistojen hoidon ja käytön järjestelmällinen kehittäminen alkoi Suomessa kuitenkin vasta 1970-luvulla, ja tähän kehitystyöhön suomalaiset hakivat mallia maailman kehittyneimmästä kansallispuistojärjestelmästä eli Yhdysvaltojen National Park Servicesta.

Sillan Suomen ja Pohjois-Amerikan välille muodosti suomalaisten luonnonsuojeluvirkamiesten ennakkoluuloton asenne uusia ajatuksia ja toimintatapoja kohtaan 1960- ja 1970-luvuilla. Konkreettista oppia nämä metsähallituksen virkamiehet saivat puolestaan osallistumalla esimerkiksi The International Seminar on Administration of National Parks and Equivalent Reserves -koulutukseen Yhdysvalloissa. Virkamiehistä erityisesti Pekka Borg, Antti Haapanen, Matti Helminen ja Hannu Ormio olivat 1970-luvun alusta lähtien tavalla tai toisella mukana kaikissa huomattavissa Suomen kansallispuistojärjestelmään vaikuttaneissa toimissa, ja heidän panoksensa Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittämisessä onkin ollut kiistaton.

Erilaisten ideoiden ja mallien lisäksi Yhdysvalloista saatiin Metsähallituksen hallinnoimaan suomalaiseen kansallispuistojärjestelmään varmuus siitä, että kansallispuistojen tavoitteellinen ja suunnitelmallinen hoito on tärkeää. National Park Servicen käytäntöjä sovellettiinkin Suomen kansallispuistojen hoidossa – huolimatta Suomen ja Yhdysvaltojen välisistä mittavista resurssieroista.