Tekijä Sulkava Pekka
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2014
Sivut 16 s.
Kieli
suomi
Tiivistelmä

Matkailun kehityksen keskeisiä tavoitteita ovat matkailukeskittymien ja -verkostojen vahvistaminen, yritysten kasvun ja kehittymisen tukeminen sekä matkailualueiden infrastruktuurin parantaminen. Matkailun ympärivuotisuuden edistäminen on yksi tärkeimmistä strategisen kehittämisen painopisteistä. Pääosassa Lapin matkailukeskuksissa talvimatkailu on päätuote. Ympärivuotisuus saadaan toteutumaan, kun Lapin kesätuotteita pystytään lanseeraamaan onnistuneesti kotimaisille mutta myös kansainvälisille matkailijoille. Lapin matkailustrategian 2011-2014 yhtenä tavoitteena oli muodostaa kansallispuistoista ja matkailukeskuksista yhdessä Lapin matkailun ympärivuotinen veturituote kansainvälisille markkinoille.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ympärille kehitettiin uusi palvelusta palveluun matkailutuote Pallas-Ylläs charter -hankkeessa (Euroopan aluekehitysrahaston projekti A32107, 1.4.2012-28.2.2014, Lapin Liitto). Valmiissa tuotteessa puiston ympärillä olevat matkailukeskukset ja kylät muodostavat retkeilijöille majoitus-, ohjelma-, ravintola- ja muun palvelutarjonnan ja puistoa käytetään päiväetappien kulkemiseen. Nykyinen päivä- ja vaellusretkeily on saanut rinnalleen houkuttelevan vaellusmuodon, jossa puistossa vaelletaan vain päiväetappien tavarat mukana ja yövytään kylien majoitusyrittäjien mökeissä tai hotelleissa.

Tässä hankkeessa suunniteltiin toimenpiteet palvelurakenteiden, viitoituksen ja opastuksen kehittämiseksi ja kunnostamiseksi, tason nostamiseksi sekä maisemavaurioiden torjumiseksi palvelusta palveluun -yhteyksien varrella. Tavoitteena suunnittelussa oli, että reitistö (Tunturi-Lapin Taival) muodostaa tason noston jälkeen kansainvälisen tason matkailuyhteydet kansallispuistossa seudun matkailupalveluiden välille. Suunnittelu toteutettiin varsinaisen investointihankkeen pohjaksi, kansallispuiston kestävän käytön kehittämiseksi ja vetovoimaisuuden lisäämiseksi.

Kansallispuistoon saatiin hankkeessa Euroopan kansallispuistoliiton, EUROPARC Federaation, The European Charter for Sustainable Tourism in Protected Areas ohjelman jäsenyys. Hankkeessa perustettiin pysyvä kansallispuiston yhteistyöryhmä ja aloitettiin kansainvälistyminen ja tuotteistaminen. Luontomatkailutuotteita kehitettiin tutustumalla ja verkostoitumalla Skotlantilaisen Charter-puiston sekä muiden Keskieurooppalaisten ja Pohjoismaisten toimijoiden kanssa. Charter-ohjelman mukaisesti alueelle laadittiin toimintasuunnitelma, jonka kautta matkailun kestävyyttä alueella voidaan lisätä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ympäristöstä yli 100 yritystä ja yhteisöä on lähtenyt mukaan kestävän matkailun Kylästä kylään -hankeperheeseen, koska he uskovat kansallispuistovetoisen matkailun kehittämisen lisäävän alueen vetovoimaisuutta. Verkostoon mukaan lähteneet palvelut ja reitit löytyvät asiakaslähtöisesti toteutetulta Kylästä kylään -netti- ja mobiilisivustolta. Kansainvälisen näkyvyyden lisääntyminen ja benchmarking-matkat ulkomaisiin luontomatkailukohteisiin sekä näiltä matkoilta saatua tietotaitoa on kehitetty alueen matkailun edistämiseksi kehittämisseminaareissa.

Uusi toimiva Kylästä kylään -matkailutuote on noussut alueen palvelutuotteeksi, ja tuotteen saama näkyvyys mahdollistaa merkittävän edelleen kehittymisen ja laajentumisen sekä sen rinnalle muiden luontomatkailuun ja kansallispuistomatkailuun tukeutuvien matkailupalveluiden kehittämisen.