Tekijä Palviainen Hilja
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2014
Sivut 103 s.
Kieli
suomi
Tiivistelmä

Etelä-Suomen luontopalvelut teki Kemiönsaaren kuntaan kuuluvalla Örön linnakesaarella elo-syyskuussa 2013 kulttuuriperintöinventoinnin, johon kuului arkeologinen kulttuuriperintö ja rakennusperintö. Tämä raportti koskee rakennusperintöä.

Örön saaren ensimmäisessä rakennusperinnön inventoinnissa käytiin läpi rakennukset, jotka Saaristomeren Meripuolustusalue irtisanoo Merivoimien Esikunnan käskyn DH12873 mukaisesti ja jotka on merkitty asiakirjaan DH13851/20.12.2011 ja sen liitteenä olleeseen ilmakuvaan.

Inventoituja rakennuksia oli 57. Saaren vanhimmat rakennukset ovat valmistuneet 1914 ja uusimmat 1992. Saarelle rakennettiin 1915-1917 Pietari Suuren merilinnoitusketjuun kuuluva linnoitus ja vanhimmat rakennukset on tehty linnoitusta varten. Venäjänvallan jälkeen alue siirtyi Puolustusvoimien hallintaan. Linnake on ollut aktiivisessa käytössä vuoteen 2005 asti. Saarella on kaksi pääasiassa venäläisaikaisesta rakennuskannasta koostuvaa kasarmialuetta, sekä niiden ulkopuolella pääasiassa henkilökunnan asunnoiksi ja linnakkeen toimintaa tukemaan rakennettuja pientaloja. Rakennuskanta on keskittynyt pääasiassa kasemattien, Pitkän ja Lyhyen ikävän sekä satamien läheisyyteen.