Tekijä Tahvanainen Veera, Tikkamäki Tuuli, Lindholm Tuomo
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2011
Sivut 44 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 156
ISSN-L 1235-8983
ISBN 978-952-446-894-7 (pdf)
Tiivistelmä

Kolin kansallispuistossa tehtiin kesän 2009 aikana kävijätutkimus, jolla selvitettiin alueen kävijärakennetta, kävijöiden kiinnostuksen kohteita ja viipymää, käytön alueellista jakautumista, kävijätyytyväisyyttä ja käytön paikallistaloudellisia vaikutuksia. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään kansallispuiston hoidon ja käytön suunnittelussa.

Tutkimusaineisto kerättiin kesäkaudella 15.5.–15.9.2009. Kyselylomakkeen avulla haastateltiin 15 vuotta täyttäneitä kävijöitä. Vastauslomakkeita saatiin 1 032 kappaletta.

Vastaajien sukupuolijakauma oli varsin tasainen ja keski-ikä oli 42 vuotta. Yleisin vierailukohde oli Ukko-Koli. Suomalaisia vierailijoita tuli eniten Pohjois-Karjalan ja Ylä-Savon alueelta sekä pääkaupunkiseudulta. Ulkomaisten kävijöiden osuus oli 10 %. Yöpyjiä oli noin kolmannes vastanneista. Päiväkävijät viipyivät kansallispuistossa keskimäärin 3,5 tuntia ja yöpyjät majoittuvat Kolin alueella yhden tai kaksi yötä, yleisimmin vuokramökissä tai hotellissa. Noin neljä viidesosaa kävijöistä liikkui 2–5 hengen seurueissa. Seurueista yli puolet koostui oman perheen jäsenistä.

Kolin kansallispuistoon tultiin nauttimaan maisemista ja luonnosta sekä rentoutumaan yhdessä oman seurueen kanssa. Suosituimmat harrastukset kansallispuistossa olivat kävely, maiseman katselu ja luonnon tarkkailu.

Kävijöiden odotukset täyttyivät erinomaisesti, etenkin luonnonympäristö vastasi odotuksia. Kokonaisuudessaan palvelujen määrää ja laatua pidettiin melko hyvänä. Kaksi osa-aluetta voidaan nostaa kuitenkin kehittämiskohteiksi: reittien taukopaikat ja ennakko-opastusaineistot. Käyntiä häiritseviä tekijöitä ei juurikaan koettu olevan.

Kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset kokonaisvaikutukset olivat noin 5,3 milj. euroa ja 70 henkilötyövuotta. Tämä on todennäköisesti aliarvio, sillä tämä tutkimus tehtiin kesällä ja tyypillisesti talvikävijät käyttävät kesäkävijöitä enemmän rahaa.