Author(s) Nikkola Kirsi
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2022
Pages 37 s.
Language
suomi
ISBN 978-952-377-047-8 (pdf)
Summary

Kävijätutkimuksen tavoite oli selvittää puiston kävijärakenteen, kävijöiden viipymän, harrastusten ja rahankäytön mahdollisia muutoksia. Lisäksi tutkittiin kävijöiden mielipiteitä puiston palveluista ja mahdollisia kehittämistarpeita. Aluekohtaisilla kysymyksillä selvitettiin kävijöiden mielipiteitä Mathildedalin kylän ja satama-alueen kehittämisestä.

Vuonna 2021 Teijon käyntimäärä oli 104 700 eli noin 31 % suurempi kuin vuonna 2015.

Aineiston keruu toteutettiin 29.5.2021-6.3.2022. Vastauksia saatiin yhteensä 493 kappaletta.

Vastaajien keski-ikä oli 42 vuotta. Vastaajista 65 % oli naisia ja 34 % miehiä. Vastaajista suurin osa saapui pienissä, 2-5 hengen seurueissa. Seurue koostui yleensä oman perheen jäsenistä. Vastaajista 82 % oli kotimaisia matkailijoita.

Teijon kansallispuisto oli 73 %:lle vastaajista kyseisen matkan ainoa tai tärkein kohde. Ensimmäistä kertaa kansallispuistossa oli 49 % vastaajista. Tärkeimmät motiivit käynnille olivat luonnon kokeminen sekä luonnon rauha ja puhtaus. Maisemat, rentoutuminen, henkinen hyvinvointi ja yhdessäolo oman seurueen kanssa olivat myös tärkeitä. Suosituimmat aktiviteetit olivat retkeily kävellen, yöpyminen maastossa sekä maisemien ja luonnonnähtävyyksien katselu tai luonnossa oleilu.

Mathildedalin kylän ei vastaajista suurimman osan mielestä tarvitse kehittyä, vaan se on hyvä nykyisellään. Eniten toivottiin palvelujen saatavuutta ympärivuotisesti, turvallista jalankulkua ja parkkipaikkoja autoille sekä pääsyä kävellen kylästä kansallispuiston reiteille. Vajaa puolet vastaajista kävi Mathildan satama-alueella.

Kävijät olivat varsin tyytyväisiä puiston palveluihin. Teijon kansallispuiston valtakunnallisesti vertailukelpoinen kävijätyytyväisyysindeksi oli 4,21 asteikolla 1-5, jossa 1 = erittäin huono, 5 = erittäin hyvä.

Rahankäytön paikallistaloudelliset kokonaistulovaikutukset olivat noin 3,98 miljoonaa euroa ja 17 henkilötyövuotta. Vuoteen 2015 verrattuna kokonaisvaikutukset olivat yli kaksinkertaistuneet.