Pilkkasiiven sekä muiden vesilintujen kanta ja poikueiden menestyminen Saaristomeren ulkosaaristossa 1992

Pilkkasiipikanta on taantunut viime vuosikymmeninä useilla Suomen saaristoalueilla. Vähentymisen syinä arvellaan olevan mm. runsastuneiden isojen lokkien lisääntynyt poikasten saalistus ja ihmisen aiheuttama häirintä. Vuonna 1990 alkaneen tutkimusprojektin tarkoituksena on ollut selvittää pilkkasiiven nykyisen kannan suuruus ja kuolleisuutta lisäävien tekijöiden merkitys Saaristomeren alueella. Tutkimuksen yhteydessä seurattiin myös muiden vesilintulajien poikastuottoa.

Pilkkasiiven kanta Saaristomeren ulkosaaristossa (7.7–9.2 paria / 10 km rantaa) oli selvästi tiheämpi kuin keskisaariston alueella (5.1–5.4 paria / 10 km rantaa). Ulkosaariston pesivä kanta on yli 1 500 paria ja koko Saaristomeren kannanarvioksi saadaan noin 4 000 paria. Poikuehavainnointialueella havaitsin 62 poikuetta, joista 11 oli yhdistyneitä. Alueella laskin noin 500 paria, joten ero poikue- ja parimäärän välillä oli suuri (1 poikue / 6.8 paria).

Pesäpredaatio oli voimakasta: jopa 50 % pesistä saattoi tuhoutua varisten, minkkien ja isojen lokkien toimesta. Poikasten kuolleisuus alueella oli tutkimusvuonna korkea: noin 90 % vesille päässeistä poikasista kuoli lentoonlähtöikään mennessä. Huonot sääolosuhteet yhdessä harmaa- ja merilokin ankaran saalistuspaineen kanssa olivat syynä heikkoon menestykseen. Päivittäinen predaatiopaine oli 5.2 %, joten mallin mukaan (Mendenhall & Milne 1985) lokit saalistivat 60 % poikasista. Havaintojen perusteella harmaalokin osuus saalistuksesta on 2/3 ja merilokin 1/3. Emojen puolustuskäyttäytyminen oli aktiivista ja yhteispuolustusta esiintyi usein, joten vain 10 % lokkien hyökkäyksistä onnistui. Venehäirinnällä on vain vähän merkitystä poikueiden menestymisen kannalta ulkosaaristossa toisin kuin keskisaaristossa, jossa veneilyn vaikutus oli huomattava. Muista lajeista parhaiten menestyi kyhmyjoutsen, ja myös harvalukuisen ristisorsan poikastuotto oli hyvä.