Tekijä Mansikkaviita Riikka (toim.)
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2019
Sivut 24 s.
Kieli
suomi
Tiivistelmä

Miten voisin suunnitella helpommin ja sujuvammin mielekästä luontoliikuntaa? Millaisia vaiheita tulisi ottaa huomioon ennen, aikana ja jälkeen luontoliikunnan? Miten voisin kirjata systemaattisemmin ylös huomioita ja erityistarpeita, joita luontoon lähdön suunnitteluun mahdollisesti liittyy?

Palvelupolku luontoon -suunnittelutyökalu on laadittu helpottamaan ja jäsentämään luontoliikunnan suunnittelua ja toteutusta. Työkalun lähtökohtana on ollut kehittää luontoliikunnan suunnittelua, rohkaista liikkeelle luontoon ja edistää terveysliikuntaa luonnossa.

Työkalu on toteutettu osana yhdenvertaisen luontoliikunnan kehittämistoimintaa Metsähallituksen Polku luontoon -hankkeessa, jossa pääyhteistyökumppanina toimi valtakunnallinen liikuntajärjestö Soveltava Liikunta SoveLi ry. Hanke sai avustusta opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisista kehittämisavustuksista.

Työkalun suunnittelussa on huomioitu erityisesti soveltavan liikunnan näkökulmaa. Se soveltuu kuitenkin yleisenä liikunnan suunnittelutyökaluna monipuolisesti kaikenlaisen luontoliikunnan suunnitteluun. On arvioitu, että Suomessa on noin miljoona liikkumisen soveltamista joko tilapäisesti tai jatkuvasti tarvitsevaa.

Vamma, sairaus tai alentunut toimintakyky voivat olla este tai rajoite liikkumiselle arjessa tai liikunnan omatoimiselle tai ohjatulle harrastamiselle. Soveltavassa luontoliikunnassa on kyse sellaisten henkilöiden liikunnasta, joilla on vamman, sairauden, toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea liikkua luonnossa. Luontoliikunta vaatii tällöin soveltamista ja erityisosaamista.

Liikunnan soveltamisen tarve koskettaakin hyvin todennäköisesti meitä kaikkia jollakin tavalla eri vaiheissa elämäämme, mutta jokaisen tulisi silti päästä nauttimaan luontoelämyksistä ja -liikunnasta yhdenvertaisesti.