Ylä-Lapin luonnon kaukokartoitus – Projektin loppuraportti osa 2 – Luontotyypit
Metsähallituksen Luontopalvelujen ja Suomen ympäristökeskuksen kolme- ja puolivuotisessa (2020–2023) yhteistyöhankkeessa ’Ylä-Lapin luonnon kaukokartoitus’ on tuotettu päivitetty luontotyyppiaineisto Ylä-Lapin suojelu- ja erämaa-alueilta sekä Pallas–Yllästunturin kansallispuistosta. Hankealueen koko on 2,8 miljoonaa hehtaaria. Se sijoittuu valtaosin saamelaisten kotiseutualueelle ja kattaa pääosan Suomen tunturialueesta. Päivitetyn luontotyyppitiedon tuotanto hankkeessa perustuu satelliittipohjaisen kaukokartoituksen ja maastohavaintojen yhdistämiseen ja siinä on hyödynnetty koneoppimismenetelmiä. Hankkeen ovat rahoittaneet ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Hankkeen loppuraportti on jaettu kahteen osaan, joista osassa 1 käsitellään hankkeessa käytetyt aineistot ja menetelmät ja osassa 2 (tämä) luontotyyppitulokset.
Tunturiluontotyypeistä runsas kolmannes on uhanalaisia ja tunturikankaiden ja -koivikoiden suojelutaso alpiinisella alueella on epäsuotuisa. Keskeisimmät uhanalaistumisen syyt ovat ilmastonmuutos ja porolaidunnus sekä niiden yhteisvaikutukset. Ilmastonmuutos aiheuttaa esimerkiksi mittarituhojen lisääntymistä tunturikoivikoissa, havumetsärajan nousua, pensoittumista ja palsasoiden häviämistä. Porolaidunnus ehkäisee avointen alueiden umpeenkasvua, mutta voimakas laidunnuspaine estää tunturikoivikoiden uusiutumista ja vaikuttaa heikentävästi jäkäläisten luontotyyppien tilaan.
Hankealueen laaja-alaisimmat luontodirektiivin luontotyypit (Natura-tyypit) ovat tunturikankaat (670 000 ha), aapasuot (307 000 ha), luonnonmetsät (715 000 ha) ja tunturikoivikot (631 000 ha). Palsasoiden pinta-ala hankealueella on 53 000 ha. Pinta-alojen lisäksi hankkeessa tuotettiin tietoa etenkin tunturikankaiden ja -koivikoiden sekä palsasoiden tilasta (edustavuus ja luonnontilaisuus) ja hanke on tuottanut ensimmäistä kertaa tarkkaa Natura-aluekohtaista (Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet) tietoa tunturiluontotyyppien tilasta. Lisäksi hankkeessa on kehitetty kaukokartoituspohjaisia seurantamenetelmiä tunturikankaiden ja -koivikoiden sekä palsasoiden tilan seurantaan.
Hankealueen tunturikankaista edustavuudeltaan ja luonnontilaisuudeltaan erinomaisia on 20 % ja eriasteisesti heikentyneitä 80 %. Edustavuudeltaan heikoimmat tunturikankaat ovat tunturikoivuvyöhykkeen sekundääripaljakoita. Tunturikankaiden edustavuutta on heikentänyt myös jäkäliköiden kuluneisuus ja lähellä metsänrajaa sijaitsevilla alueilla puustoisuus. Tunturikoivikoista edustavuudeltaan ja luonnontilaisuudeltaan erinomaisia on 47 %. Erinomaiset tunturikoivikot sijaitsevat pääosin alueilla, joilla on pystytty järjestämään toimiva laidunkierto kesä- ja talvilaidunten välillä. Edustavuus on heikentynyt yli puolessa tunturikoivikoista johtuen suurelta osin niiden heikentyneestä uusiutumiskyvystä. Mittariperhosten massaesiintymät ovat johtaneet laajoihin koivikkokuolemiin 1960- ja 2000-luvuilla, koska koivikot eivät ole pystyneet uusiutumaan porojen voimakkaan kesälaidunnuksen vuoksi. Uusia (2000-luvun) mittarituhokoivikoita on noin 45 000 ha. Palsasuoyhdistymien edustavuus on heikentynyt ja niiden lukumäärä on vähentynyt palsojen sulamisen takia.
Hankkeessa tuotetut luontotyyppitiedot tallennetaan Metsähallituksen ylläpitämään Suojelualueiden kuviotietojärjestelmään, josta ne ovat koko ympäristöhallinnon käytettävissä. Tämän lisäksi hankkeessa tuotetut aineistot julkaistaan avoimesti. Ne ovat siten käytettävissä seuraavassa luontodirektiivin raportoinnissa ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa sekä muissa selvityksissä, arvioinneissa ja tutkimuksissa ja niitä voidaan hyödyntää EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpanossa.
