Dahkki(t) Metsähallitus
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2024
Siidolohku 179 + 77 s.
Giella
suomi
Eará giellaveršuvnnat
Čoahkkáigeassu

Metsähallitus saavutti vuonna 2023 sekä taloudelliset että toiminnalliset tavoitteet. Metsähallituksen liikevaihto vuonna 2023 oli 435 miljoonaa euroa ja tulos 142 miljoonaa euroa. Varsinkin Metsätaloudessa vuosi oli hyvä. Puulle riitti kysyntää ja sen hyvä hinta näkyy Metsähallituksen tuloksessa. Kiinteistökehityksessä epävarma taloustilanne vaikutti erityisesti tonttikauppaan, mutta ei näkynyt kaivannaisliiketoiminnassa.

Liiketoimintamme panostukset biodiversiteetin turvaamiseen ja muihin yhteiskunnallisiin hyötyihin nousivat 110 miljoonaan euroon. Tuloutimme vuonna 2023 valtiolle vuoden 2022 tuloksesta 120 miljoonaa euroa.

Vuonna 2023 valtion metsistä korjattiin puuta 6,3 miljoonaa kuutiometriä. Korjuumäärä perustuu kestävään hakkuusuunnitteeseen, joka määritetään alueellisissa luonnonvarasuunnitelmissa yhdessä sidosryhmien kanssa. Vuonna 2023 saimme valmiiksi kaksi luonnonvarasuunnitelmaa: Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen suunnitelma sekä merialueen luonnonvarasuunnitelma. Suunnitelmat linjaavat toimintaamme näillä alueilla seuraavan viisivuotiskauden ajan.

Teimme ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia monikäyttömetsissä ja suojelualueilla yhteensä 13 900 hehtaarin alueella. Lisäksi kunnostimme virtavesiä, kalojen elinympäristöjä sekä valuma-alueita.

Jatkoimme maatuulivoiman hankekehitystyötä ja käynnistimme kahden uuden merituulivoimahankkeen kilpailutuksen.

Kansallispuistoissa ja muilla retkikohteilla vierailtiin yhteensä noin 7 miljoonaa kertaa ja eräharrastuksen parissa vietettiin 0,6 miljoonaa eränkäyntivuorokautta.

Vastuullisuuden edistämisessä teimme pitkäjänteistä ja systemaattista työtä kestävyysvaatimusten täyttämiseksi. Valmistauduimme tuleviin kestävyyssääntelyn muutoksiin laatimalla muun muassa vastuullisuuden tiekartan ja kaksoisolennaisuusanalyysin. Vastuullisuusohjelman alla jatkoimme esimerkiksi riskienhallinnan ja hankintaprosessien kehittämistä. Ilmastotoimet, strategiset ympäristötavoitteet sekä ennallistamis- ja luonnonhoitotyöt etenivät pääosin tavoitteiden mukaisesti.

Raportin viitekehyksenä on hyödynnetty GRI-standardia. Vastuullisuusraportoinnin tietoja ei ole, tilinpäätöstietoja lukuun ottamatta, varmennettu ulkopuolisen toimesta.

Lassidieđut

Tilinpäätöksen osana on Metsähallituksen Julkisten hallintotehtävien erillistilinpäätös ja toimintakertomus 2023.