Dahkki(t) Metsähallitus
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2019
Siidolohku 68 + 67 s.
Giella
suomi
Eará giellaveršuvnnat
Čoahkkáigeassu

Metsähallituksen liiketoiminnallinen vuosi 2018 oli erinomainen. Puukauppa kävi hyvin ja lisäksi myytiin kolme valmista tuulivoimapuistohanketta. Eräpalvelujen metsästys- ja kalastuslupamyynti kasvoi. Luontopalvelut täytti hyvin tavoitteensa, ja myös retkeilyrakenteiden korjausvelkaan saatiin lisärahoitusta.

Konsernin liikevaihto oli 366,4 miljoonaa euroa, 38,4 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Metsähallituskonsernin vuositulos oli 124,8 miljoonaa euroa.

Metsähallitus edisti vastuullisuusohjelmaansa, johon kuuluu mm. toimintatapaohjeen (Code of Conduct) laatiminen yhtenä ensimmäisistä valtionhallinnon edustajista Suomessa.

Laskennallisen arvion mukaan Metsähallituksen Metsähallitus Metsätalous Oy:n ja Kiinteistökehityksen liikevoitosta panostettiin 63 miljoonaa euroa vuonna 2018 yleisten yhteiskunnallisten velvoitteiden toteuttamiseen. Tästä noin 40 miljoonaa euroa kohdistui luonnon monimuotoisuuteen.

Viime vuonna Metsähallituksen Luontopalvelut oli vetäjänä tai kumppanina 130 hankkeessa joihin kuului kansainvälisiä yhteistyöhankkeita, laajoja luonnonsuojeluhankkeita ja kotimaan rakennusperinnön ylläpitoa.

Avainluvut-osioon on koottu Metsähallituksen vuoden 2018 toimintaa kuvaavia lukuja.

Lassidieđut

Metsähallituksen vuosikertomus, toimintakertomus ja tilinpäätös.

26.3.2019 korjattu muutamia kirjoitusvirheitä.