Aalistunturin alue-ekologinen suunnitelma

Suunnitelman tavoitteena on ollut luoda suunnitteluprosessi, jonka avulla alue-ekologista suunnittelua jatketaan Metsähallituksen Länsi-Lapin alueella. Tämän suunnitelman työmenetelmiä, asioiden jaottelua sekä tavoitteenasettelua voidaan käyttää mallina tulevissa suunnitelmissa samoin kuin esitettyjä metsienkäsittelyn periaatteita. Samalla raportti toimii myös Aalistunturin alueen alue-ekologisena suunnitelmana.

Aalistunturin alue sijaitsee Kolarin kunnan eteläosassa sen kokonaispinta-alan ollessa 11 600 ha. Alue kuuluu Tornionjoen valuma-alueeseen ja kasvimaantieteellisesti Perä-Pohjolan metsäkasvillisuusvyöhykkeen Länsi-Lapin vaara-alueeseen. Topografialtaan maaston korkeus vaihtelee 180 – 370 m mpy. Metsät ovat osaksi metsäpalon jälkeen syntyneitä 50 – 90 -vuotiaita männiköitä ja osaksi 15 – 35 -vuotiaita viljelytaimikoita. Itse Aalistunturin ympäristössä on myös vanhoja kuusimetsiä, joista suurin osa sisältyy perustettavaan vanhojen metsien suojelualueeseen. Alueella on runsaasti pienvesiä ja niihin liittyviä reheviä korpia.

Paikkatietojärjestelmän kuviotietojen, ilmakuvien, erilaisten karttojen ja osallistavan suunnittelun avulla kerättiin alueen mahdolliset arvokkaat luontokohteet, joista maastossa mitattiin niiden kuolleen puun määrä ja niiden avainbiotooppia osoittavat rakennepiirteet. Yhteensä maastossa mitattiin 85 kuviota (670 ha), joka on 8,7 % metsämaan ja 6,2 % koko maapinta-alasta. Lisäksi käytiin läpi alueen riista-ja maisemakohteet sekä alueen vanhojen metsien inventointitiedot.

Perustettavan vanhojen metsien suojelualueen kokonaispinta-ala on 976 ha (9,0%). Vanhoiksi metsiksi luokiteltuja metsiä tästä on 305 ha (4,0% metsämaan pinta-alasta). Lisäksi suojelualueella on mm reheviä rinteiden vesilaskuja . Talousmetsiin luokiteltiin maastomittausten perusteella avainbiotooppeja yhteensä 46 kuviota pinta-alaltaan yhteensä 502 ha (4,6 %). Metsämaata tästä on 229 ha (3,0% metsämaan pinta-alasta). Runsaammin avainbiotoopeiksi luokiteltiin kallio-ja jyrkännealueita, aarnimetsiköitä, pienvesiä ja reheviä soita. Alueelle laadittin ekologiset käytävät yhdistämään arvokkaimmat alueet. Käytävien maapinta-ala on yhteensä 405 ha (3,7%).

Suunnitelmaan sisältyy laaja ASIO-malliin perustuva metsien luontaista dynamiikkaa koskeva tarkastelu. Alueen metsä-ja kitumaiden arvioitiin jakaantuvan ASIO-mallin luokkiin siten, että A-luokkaa on 3%, S-luokkaa 23% sekä I- ja O-luokkaa 60% ja 14%. Luokituksen avulla pyrittiin vertailemaan metsien teoreettista puulaji-ja ikärakennetta nykytilanteeseen. Vertailun perusteella asetettiin tavoitteet mm. eri puulajien osuuksiksi ja sukkessiovaiheiden pinta-aloiksi sekä vuosittaiseksi kulotuspinta-alaksi . Luontaisen metsäpalodynamiikan avulla on myös esitetty yleiset metsänkäsittelymallit metsäpaloherkyydeltään erilaisille kasvupaikoille. Metsienkäsittelyyn liittyy oleellisena osan myös säästöpuuston jättämisen periaatteet. Metsienkäsittelyssä tavoitteiksi otettiin lehtipuuston sekä kuolleen ja palaneen puun lisääminen.

Tuleva luonnonsuojelualue ja alueen muut luontokohteet muodostavat alueelle populaatioekologisen rakenteen, jossa yksi laajahko alue säilyttänee alueen vanhan metsien lajiston ydinpopulaatiot ja kykenee myös asuttamaan alueen muut potentiaaliset elinympäristöt. Tätä oletusta ei kuitenkaan ole suunnitelmassa testattu. Suunnitelman vaikutukset käyttöpuusuunnitteeseen on laskettu mela-ohjelman avulla.Ensimmäisten 30 vuoden aikana suojelualueen vaikutus on 10% sekä muiden luontokohteiden ja suunnitelman tavoitteiden vaikutus yhteensä n 10%. Tämän jälkeen vaikutukset häviävät, koska nuorten ikäluokkien varttuminen tuo mukanaan runsaasti vaihtoehtoisia hakkuukohteita.

Suunnitelmaan on liitetty katsaus Länsi-Lapin metsien aikaisempaan käyttöön ja nykytilaan. Lisäksi on pohdittu alue-ekologisen suunnittelun kohdejärjestystä, aikataulutusta sekä arvioitu suunnittelun ajanmenekkiä ja kustannuksia. Edelleen on mietitty osallistavan suunnittelun käyttömahdollisuuksia suunnittelussa.

Ongelmina suunnittelussa on populaatioekologisen tiedon puute arvioitaessa suojelualueen ja valittujen avainbiotooppien määrää suhteessa tarpeeseen. Tämä edellyttää tutkimusta eri eliölajien elinympäristöistä sekä niiden dynamiikasta metsäalueella. Metsienkäsittelyn kehittäminen edellyttää puolestaan tiettyjen hakkuutapojen puunkorjuuteknistä ja puuntuotannollista sekä niiden luonnon monimuotoisuusvaikutuksia arvioivaa tutkimusta.