Författare Metsähallitus
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2017
Sidantal 17 s.
Språk
suomi
Sammandrag

Hankkeen tavoitteena oli kehittää luontoympäristöön pohjautuvaa, terveyden edistämiseen tähtäävää matkailun palvelutarjontaa ja yritystoimintaa. Tässä onnistuttiin suunnitellusti. Hankkeeseen saatiin mukaan hyvä sekoitus kokeneita yrityksiä, nuoria yrityksiä sekä yrittäjäksi ryhtymistä suunnittelevia henkilöitä ja opiskelijoita. Osallistujat olivat myös hyvin sitoutuneita hankkeeseen, esim. kuhunkin työpajaan osallistui 20-33 henkilöä.

Määrällisenä tavoitteena hankkeessa oli kehittää viisi kansallispuistoihin tukeutuvaa, asiakkaiden terveyttä ja hyvinvointia edistävää matkailupalvelutuotetta. Tällaisia tuotteita syntyi yhteensä kuusi ja laadullisesti ne täyttivät ja ylittivätkin niille asetetut kriteerit. Näin myös välillinen tavoite, so. edistää uusien työpaikkojen syntymistä ja tuottaa myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia toteutui hankkeen osalta.