Författare Martikainen Ilmari, Kullberg Sami, Lovén Lasse (toim.)
Utgivare Metsäntutkimuslaitos, Vantaa, 2006
Sidantal 40 s.
Språk
suomi
Sammandrag

Kolin kansallispuiston luontopolku Kasken Kierros esittelee kaskikulttuurin muovaamia vaaramaisemia sekä vaaraluonnon monimuotoisuutta ja luonnontutkimusta. Kolin kansallispuisto on ainoa kansallispuisto maailmassa, jonka lakimääräisenä tehtävänä on kaskikulttuurin tuottamien luontotyyppien suojelu.

Luontopolku on rengaspolku, joka alkaa ja päättyy Kolin satamaan. Polkukartasta näkyy havainnollisesti, että retki voidaan toteuttaa laajempana tai suppeampana kierroksena. Luontopolulle voi nousta myös Kolin kylältä Kolin Kulmakiven ja kirkon välistä lähtevää polkua (UKK-reitti) pitkin. Kasken Kierrokselle voi laskeutua myös Luontokeskuksen suunnasta Ukko-Kolin Yläpihalta Ipatin länsipuolta Kolin kylälle kulkevaa UKK-reittiä myöten.

Tämän reittioppaan tarkoituksena on antaa retkiryhmän vetäjälle tai yksittäiselle vaeltajalle laajempia taustatietoja Kolin luonnosta, kaskeamisesta ja reitin varrella olevista 18 opastustaulun kuvaamista kohteista. Leirikoulujen tueksi on lisäksi valmistettu opettajan opasvihko ja koululaisen tehtävävihko.

Mera information

Tähän julkaisuun liittyvät Kasken kierroksen Opettajan opas ja Oppilaiden tehtävävihko.

Julkaisun kaikki oikeudet siirtyivät Metsähallitukselle alueen hallinnansiirron myötä.

Julkaisu on osittain vanhentunut, sillä Kolin kansallispuiston reittisisältöjä on uudistettu vuosina 2020–2023.