Kovakuoriaiskartoitukset Etelä-Suomen luontopalveluiden alueella 2009-2010
Vuosien 2009–2010 kovakuoriaiskartoitusten tavoitteena oli tuottaa tietoa lehtipuuvaltaisten suojelualueiden ja erilaisten toimenpidesuunnittelukohteiden uhanalaisesta ja vaateliaasta lajistosta suunnittelun tueksi. Tutkittuja kohteita oli yhteensä 17, joista 13 oli toimenpidesuunnittelukohteita ja 4 yleiskartoituskohteita.
Kovakuoriaispyynnit aloitettiin 12 kohteella toukokuun alussa ja pyynti päättyi elo-syyskuussa. Kartoittaja vei pyydykset maastoon, ja paikalliset tiimien vastuuhenkilöt hoitivat maastokauden aikana pyydysnäytteiden keruun. Kesän aikana kohteilla tehtiin varsinainen maasto- ja protokollakartoitus, jolloin tutkittiin järjestelmällisesti kohteiden lahopuuresursseja ja niillä elävää hyönteislajistoa. Havaintopisteet ja kuljetut reitit kerättiin GPS-laitteelle, kirjattiin maastolomakkeille ja tallennettiin sähköiseen muotoon. Kartoitettu pinta-ala oli yhteensä n. 220,74 hehtaaria.
Kerätty kovakuoriaisaineisto käsitti kaikkiaan 33 918 yksilöä ja 909 lajia. Suojeltavia hyönteislajeja tavattiin 20, ja niistä kertyi yhteensä 79 havaintoa. Luontodirektiivin lajeja havaittiin 1, josta kertyi 3 havaintoa. Erityisesti suojeltavia lajeja havaittiin 6 (37 havaintoa, joista 21 elinvoimaisten luokkaan siirtyneestä mäihäkaarnakuoriaisesta). Valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja havaittiin 7 (18 havaintoa) ja silmälläpidettäviä 12 lajia (43havaintoa). Kartoitusten merkittävimmät kovakuoriaislajit olivat haavansahajumi, jalavanlahokärsäkäs, karvakukkajäärä ja mustahälvekäs. Muita merkittäviä hyönteislajeja olivat suomenpuukärpänen, haavantuhooja ja liekolutiainen. Kartoitusten yhteydessä tehtiin havaintoja liito-oravasta ja eräistä taantuneista kääväkkäistä.
Useat tutkituista kohteista osoittautuivat merkittäviksi suojeltavien lajien esiintymiksi. Maininnanarvoisia ovat mm. Nuuksion, Isojärven ja Kolin kansallispuistot sekä Lohikosken alue. Lehtokohteiden hoitosuosituksena on varjostavan puuston harvennus arvokkaan lehtipuuston ympäriltä. Lajien säilyminen haapa- ja palojatkumokohteilla edellyttää haavan uudistumisen turvaamista ja säännöllisiä polttoja lajistollisesti arvokkailla metsäalueilla.
