Författare Metsähallitus
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2020
Sidantal 8 s.
Språk
suomi
Andra språkversioner
Sammandrag

Metsän salaperäinen henki, siipiorava, harmaarukkanen – liito-oravalla on monia nimiä. Keskustelu harmaasta eläimestä on usein varsin värittynyttä. Maankäytön ja lajin tulevaisuuden kannalta hyvin saatavilla oleva lajitieto on erittäin tärkeää.

Liito-orava-LIFE-hankkeen tärkein tavoite on saada nykyistä parempi käsitys siitä, miten liito-oravaa voidaan esimerkiksi kaupunkirakentamisessa ja metsätaloudessa turvata. Liito-oravan elintavoista tiedetään jo melko paljon, mutta myös sen esiintymistä ja liikkumista koskevan tiedon kerääminen auttaa tulevaisuudessa maankäytön päätösten teossa entistä paremmin.

Liito-oravien elinympäristöjen tulee olla yhteydessä keskenään, jotta ne muodostavat toimivia elinympäristöverkostoja. Tämä on käytännön suojelutyön kannalta oleellista. Hyvätkin elinympäristöt muuttuvat käyttökelvottomiksi pitkäksi aikaa, jos laji ei pääse niihin kulkemaan. Maankäytön arjen työtä helpottamaan hankkeessa kerätään olemassa olevaa liito-oravatietoa paremmin yhteen ja helpommin saataville, suunnitellaan toimivia tapoja liito-oravan huomioimiseksi sekä koostetaan hyviksi havaittuja toimintaideoita oppaiksi. Hankkeessa ei valmistella uutta suojelulainsäädäntöä, vaan pyritään viemään olemassa olevaa ohjeistusta arkeen esimerkkien avulla.

Määränpäähän pääsemme yhteistyöllä: hankkeessa on mukana kaikkiaan 18 organisaatiota, jotka edustavat keskeisiä maankäytön suunnittelun tahoja Suomessa ja Virossa.