Författare Vainikainen Osmo, Hokajärvi Reino, Hämäläinen Kari, Saarinen Juhani, Suikki Anneli
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 1999
Språk
suomi
Publikationsserie
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja
ISBN 952-446-127-7
Sammandrag

Alue-ekologinen suunnittelu on monitavoitteisen metsäsuunnittelun apuväline, jonka avulla pyritään turvaamaan talousmetsien monimuotoisuuden säilyminen sekä sovittamaan yhteen metsien ja met-säluonnon erilaisia käyttömuotoja. Tavoitteena on metsien talous- ja virkistyskäytön ohjaaminen siten, että alueella luontaisesti esiintyvien eliölajien säilyminen ja leviämismahdollisuudet turvataan.

Luotosen alue-ekologinen suunnitelma-alue sijaitsee Keski-Suomen maakunnan pohjoisosassa Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntien alueella. Metsähallituksen maita on suunnitelma-alueella on noin 15 000 hehtaaria.

Suunnitelma-alue on Keski-Suomen pohjoista vedenjakajaseutua. Alueelle on luonteenomaista soiden suuri määrä, lähes puolet suunnittelualueen pinta-alasta. Suot ovat karuja ja talousmetsissä suurin osa niistä on ojitettu. Ojittamattomia soita talousmetsissä on 330 ha ja suojelualueilla noin 1 000 ha. Myös alueen kivennäismaat ovat varsin karuja; kaksi kolmasosaa on ravinteisuudeltaan kuivahkoja tai niitä karumpia maita.

Suunnittelualueen metsät ovat olleet useita vuosikymmeniä tehokkaassa metsätalouskäytössä. Suojelualueita on pinta-alasta on 14 %. Vanhoja luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia metsiä samoin kuin lahopuuta alueen talousmetsissä on erittäin vähän. Suunnitelmassa alueen luonnonsuojelualueita ja talousmetsien arvokkaita luontokohteita tukevat ekologisiset yhteydet on sijoitettu jokien ja purojen varsille. Kun suurin osa ekologisista yhteyksistä jää kehittymään luontaisesti, muotoutuu vesistöjen lähelle vähitellen runsaasti lahopuuta sisältäviä kuusi- ja lehtipuuvaltaisia vanhoja metsiä, mikä vastaa hyvin luonnonmetsien metsikkökuvaa. Lisäksi lehtipuun ja kuusen osuutta lisätään sekä talouskäytössä että talouskäytön ulkopuolella olevissa metsissä puulajisuhteiden palauttamiseksi lähemmäksi luonnonmetsissä vallin-nutta tilannetta. Suunnittelualueen ekologista verkostoa vahvistaa Luotosen ja Ruuhijärvien yhteeesä yli 3 500 ha:n virkistysmetsät, joissa yli 100-vuotiaiden metsien osuus säilytetään selvästi suurempana kuin normaalissa talousmetsässä.

Upplagan har utgått