Maankäytön historiaa Syötteen alueella
Vuonna 1999 Metsähallitus käynnisti kolmevuotisen Syöte Life -hankkeen ”Boreaalisten luonnonmetsien suojelun ja muiden maankäyttömuotojen yhteensovittaminen Syötteen alueella”. Hankkeen päätavoitteena oli suunnitella Syötteen alueen maankäyttö siten, että arvokkaat luontotyypit ja tärkeät lajit säilyvät, mutta samalla turvataan paikallisväestön mahdollisuudet elinkeinojen harjoittamiseen ja kehitetään alueen luontomatkailua. Eräänä päämääränä oli selvittää Syötteen alueen maankäytön historiaa.
Ihmisen ja luonnon rinnakkaiselo alkoi Syötteen alueella vuosituhansia sitten, kun kivikauden ihmiset asettuivat asumaan aluetta ympäröivien jokien varsille ja järvien rannoille. Kivikaudella eläneiden toimeentulon perustana olivat metsästys ja kalastus. Erätaloutta harjoitettiin vuosituhannesta toiseen. Vielä 1900-luvun alussa metsästys oli tärkeä metsänkäytön muoto alueella.
Erätalouden valtakausi alkoi vähitellen murentua asutuksen lisääntyessä ja kaskiviljelyn vallatessa alaa. Kaskeaminen yleistyi seudulla, kun savolaiset uudisasukkaat työntyivät 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla kohti Iijokilaaksoa tuoden mukanaan huuhtaviljelyn taidon. Kaskiviljely kytkeytyi myös alueen porotalouden alkuvaiheisiin. Porojen kevättalvinen ravinnonsaanti varmistettiin kaatamalla kuusimetsiin luppokaskia. Kun porot olivat syöneet lupon sekä naavan ja puut olivat kuivuneet, porokaski poltettiin ja kylvettiin rukiille.
Samaan aikaan, kun kaskisavut hälvenivät vaarojen rinteiltä, alkoi järeille kruununtukeille löytyä teollista kysyntää. Pohjanlahden rannikolle 1800-luvun loppupuolella perustetut höyrysahat tarvitsivat runsaasti tukkipuita, joita uitettiin Iijokea myöten latvavesiltä. Syötteen alueella sahatukkien harsintaan ryhdyttiin jo 1800-luvun puolivälissä, mutta varsinaiset suursavotat alkoivat 1900-luvun alkupuolella. Teollisiin mittoihin ylsi myös tervanpoltto, sillä terva kuului Pudasjärven tärkeimpiin myyntituotteisiin 1800-luvulla.
Metsäisten vaarojen ja mäntykankaiden lisäksi myös niittymaiksi soveltuvat vähäpuustoiset suot, puronvarret ja notkelmat ovat olleet Syötteen alueella ihmistoiminnan kohteina vuosisatojen ajan. Koska heinäpeltoja ei perinteisen maatalouden aikana vielä tunnettu, jouduttiin karjan talviruokintaan käytetty heinä keräämään vesiperäisiltä mailta. Tänäkin päivänä monilta soilta löytyy latojen ja niittysaunojen pohjia sekä puroista patojen jäänteitä kertomassa entisajan niittykulttuurista.
