Författare Tukia Harri
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2000
Sidantal 148 s.
Språk
suomi
Publikationsserie
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 118
ISSN-L 1235-6549
ISBN 952-446-207-9 (painettu)
Sammandrag

Metsien ennallistamisen tutkimus- ja kokeiluhanke aloitettiin Metsähallituksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä vuonna 1995. Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä metsien ennallistamiseen.

Hankkeeseen liittyy seitsemän erillistä kohdetta: Aukkodynamiikkaa on jäljitelty nuoressa talousmetsässä Seitsemisen kansallispuistossa. Ojitettu korpi on ennallistettu Liesjärven kansallispuistossa. Koniavuoren vanhan metsän suojelualueella on tuotettu koivulahopuuta vaurioittamalla puustoa. Lehtilahopuuta on tuotettu tukkisiirroin Lohikosken valtionmaalla. Lisäksi Nuuksion kansallispuistossa on poltettu tukkisiirroin tuotettua lehtilahopuuta sekä Mustanmetsän suojelualueen ikimetsässä ja Kurjenrahkan kansallispuiston vanhassa talousmetsässä on tuotettu lahopuuta puustoa vaurioittamalla.

Seurattavat eliöryhmät vaihtelevat kokeittain. Seitsemisessä seurataan puustoa, kasvillisuutta, kovakuoriaisia, muurahaisia, hämähäkkejä ja nilviäisiä sekä eräitä ympäristömuuttujia. Liesjärvellä seurataan puustoa, kasvillisuutta, runkojäkäliä, kovakuoriaisia ja vesitaloutta, Koniavuorella puustoa ja kovakuoriaisia, Lohikoskella puustoa ja kovakuoriaisia. Nuuksiossa seurataan kasvillisuutta ja hyönteisiä, Mustametsässä puiden kuolemista ja lahoamissukkessiota sekä Kurjenrahkassa kasvillisuutta ja hyönteisiä.

Tässä julkaisussa kuvataan koejärjestelyt ja tutkimusalueiden ensimmäisen vuoden (tilanne ennen käsittelyjä) tulokset. Lisäksi Seitsemisen kansallispuiston osalta kerrotaan myös tuloksia vanhemmasta, vuosina 1984-1995, kerätyistä aineistosta.

Tillgänglig i tryckt format
Pris 0 €