Metsien monimuotoisuuden arviointi – Osa 1 Lajisto ja metsiköiden rakenne
Tutkimuksessa tarkasteltiin putkilokasvien, lehti- ja maksasammalien, epifyyttijäkälien, maassa ja kivien pinnoilla kasvavien jäkälien, kääpien, kovakuoriaisten, hämähäkkien ja nilviäisten yhteisvaihtelua eri-ikäisissä metsissä Kuhmon, Lohikosken ja Lohjansaaren tutkimusalueilla. Tavoitteena oli selvittää, voidaanko jonkin lajiryhmän tai rakennepiirteen avulla ennustaa jonkin muun ryhmän tai kaikkien mukana olleiden lajiryhmien monimuotoisuutta sekä vertailla lajiston monimuotoisuuden mittareiden – lajimäärän, harvinaisuuden ja kahden optimointialgoritmin – vaikutusta kohteiden arvojärjestykseen.
Tulosten perusteella minkään yksittäisen lajiryhmän perusteella ei voida ennustaa kaikkien tai edes useimpien tutkimuksessa mukana olleiden ryhmien monimuotoisuutta. Putkilokasvit, lehtisammalet ja maakotilot vaihtelivat samansuuntaisesti keskenään ja lajiston vaihtelua määräsi ennen kaikkea maaperän rehevyys ja kosteus. Lahopuusta ja metsän jatkuvuudesta riippuvaiset ryhmät – käävät, lahopuukovakuoriaiset ja maksasammalet – vaihtelivat samansuuntaisesti. Epifyyttijäkälien monimuotoisuus oli riippuvainen lähinnä metsän jatkuvuudesta ja kasvualustojen määrästä. Maakiitäjäiset ja hämähäkit vaihtelivat keskenään samansuuntaisesti, mutta erisuuntaisesti miltei kaikkien muiden ryhmien kanssa. Putkilokasvit ja käävät yhdessä tai lehti- ja maksasammalet yhdessä voivat soveltua koko lajiston monimuotoisuuden ilmentäjiksi, koska ne vaihtelevat samansuuntaisesti kokonaislajiston eri osien kanssa. Monivuotisten lajien käyttö yksivuotisten lajien monimuotoisuuden indikaattorina voi kuitenkin johtaa harhaisiin tuloksiin, koska monivuotiset lajit reagoivat ympäristön muutoksiin usein viiveellä.
Lajimäärä ja alueellista harvinaisuutta kuvaava harvinaisuusindeksisumma vaihtelivat samansuuntaisesti kaikissa lajiryhmissä ja kaikilla tutkimusalueilla. Kovakuoriaisten osalta ne vaihtelivat samansuuntaisesti myös valtakunnallista harvinaisuutta mittaavan frekvenssipistesumman kanssa. Eri menetelmien yksittäisille kohteille laskema arvojärjestys vaihteli kuitenkin huomattavasti.
Valittaessa vakiomäärä kohteita saatiin optimointimenetelmillä mukaan enemmän lajeja kuin muilla menetelmillä. Toisiaan täydentävän kohdejoukon valintaan tähtäävät optimointimenetelmät arvottavat kohteita suhteessa toisiinsa ja arvojärjestykseen vaikuttaa sekä lajien määrä että identiteetti. Lajimäärä ja harvinaisuus eivät tunnista lajeja vaan ainoastaan maksimoivat lajien tai harvinaisten lajien määrää. Näiden menetelmien mukaan arvokkailla kohteilla toistui samoja lajeja, mutta osa lajeista jäi puuttumaan. Optimointimenetelmät soveltuvat tulosten perusteella hyvin kohteiden luonnonsuojelullisen arvon mittaamiseen, vaihtoehtoisten suunnitelmien vertailuun, luonnonsuojelun tavoitteiden asetteluun ja tehokkuuden arviointiin. Niitä tulee kuitenkin täydentää mm. populaatioiden elinvoimaisuutta ja suojelun kustannuksia kuvaavilla malleilla.
