Författare Puska Essi-Maaria
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2015
Sidantal 76 s.
Språk
suomi
Publikationsserie
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 210
ISSN-L 1235-8983
ISBN 978-952-295-094-9 (pdf)
Sammandrag

Vuonna 1956 perustettu Oulangan kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa, Kuusamon ja Sallan kuntien alueella. Puisto rajautuu itäpuolelta Venäjän rajaan ja Paanajärven kansallispuistoon. Oulangan kansallispuiston pinta-ala on 290 neliökilometriä. Vuosittain puistossa vierailee noin 175 000 kävijää, joista suurin osa on lähialueen ulkopuolisia matkailijoita. Puiston käyttäjistä 15 % on ulkomaalaisia.

Vuoden 2014 Oulangan kansallispuiston kävijätutkimus eroaa alueella aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista ajallisessa kattavuudessaan. Aineistoa kerättiin ensimmäistä kertaa myös talvisesongin aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää puiston kävijärakennetta, käyntien alueellista ja ajallista jakautumista sekä puiston käyttäjien kokemuksia ja mielipiteitä puiston hoidosta ja kehittämistarpeista. Näiden teemojen lisäksi kävijätutkimuksessa tarkasteltiin kävijöiden kokemuksia Oulangan kansallispuistossa käynnin terveys- ja hyvinvointivaikutuksista.

Oulangan kansallispuiston kävijöistä yli puolet (62 %) oli päiväkävijöitä ja lähes kaksi viidesosaa yöpyjiä. Suosituimmat käyntikohteet olivat Kiutakönkään alue, mukaan luettuna Oulangan luontokeskus, ja Pieni Karhunkierros. Päiväkävijät viipyivät puistossa keskimäärin neljä tuntia, yöpyjät noin kolme ja puoli vuorokautta. Suurin kävijäryhmä oli iän suhteen tarkasteltuna 45-54-vuotiaat. Useimmiten puistoon saavuttiin 2-5 hengen ryhmässä, joka koostui oman perheen jäsenistä.

Tärkeimpiä syitä saapua Oulangan kansallispuistoon olivat maisemat, luonnon kokeminen, rentoutuminen, poissaolo melusta ja saasteista sekä yhdessäolo omassa seurueen kanssa. Suosituimmat harrastukset kansallispuistossa olivat kävely, luonnon tarkkailu ja retkeily.

Kävijöiden odotukset täyttyivät kansallispuistokäynnillä hyvin. Suurin osa puiston käyttäjistä oli tyytyväisiä käyttämiensä palveluiden laatuun ja määrään. Kiitosta keräsivät erityisesti polkureitistö, polkuviitoitukset, tulipaikat ja laavut sekä polttopuut huolletuilla tulentekopaikoilla. Puiston tulevassa kehittämisessä on huomioitava, että lähes viidennes vastaajista toivoi lisäystä jätehuollon toteutukseen ja ohjaukseen. Ympäristötekijöistä laadultaan parhaimpina pidettiin Oulangan kansallispuiston maisemien vaihtelevuutta ja yleistä siisteyttä.

Suurin osa Oulangan kansallispuiston kävijöistä arvioi sosiaalisen, psyykkisen ja fyysisen hyvinvointinsa lisääntyneen puistossa käynnin aikana. Puistossa käynnin terveys- ja hyvinvointivaikutusten rahallista arvoa kysyttäessä puolet vastaajista arvioi summan olevan yli 150 euroa.

Oulangan kansallispuiston kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset kokonaisvaikutukset olivat puistossa ja sen lähialueella vuonna 2014 noin 16,9 miljoonaa euroa ja 169 henkilötyövuotta. Paikallistaloudelliset vaikutukset ovat kasvaneet 2,7 miljoonaa euroa.