Författare Satovuori Anna
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2021
Sidantal 21 s.
Språk
suomi
Sammandrag

Punkaharjun ja Puruveden alueen kävijätutkimus 2021 toteutettiin osana Freshabit LIFE IP -hanketta. Tutkimus toteutettiin Metsähallituksen vakioidulla menetelmällä. Aineisto kerättiin kahdessa osassa, 13.2.-27.3. ja 30.5.-15.9.2021. Vastauksia saatiin yhteensä 734 kpl. Tutkimuksen tuloksia tarkasteltaessa on hyvä huomioida vuoden 2021 olleen koronapandemian vuoksi poikkeuksellinen, mikä heijastunee myös kävijätutkimuksen tuloksiin eri tavoin.

Enemmistö, 81 %, kävijätutkimuksen vastaajista oli kotimaisia matkailijoita. Lähialueen asukkaita oli 14 % ja ulkomaisia matkailijoita 5 %. Kävijöiden keski-ikä oli 46,8 vuotta eli kaksi vuotta vähemmän kuin edellisessä tutkimuksessa. Aiempaan verrattuna kävijärakenne on tasoittunut eri ikäryhmien välillä ja etenkin 25–34-vuotiaiden osuus on kasvanut. Ensikertalaisia käy alueella nyt aiempaa enemmän, heitä oli noin kolmannes vastaajista. Päiväkävijät, joita oli vastaajista 48 %, viipyivät Punkaharjun ja Puruveden alueella keskimäärin 3,6 tuntia ja majoittujat keskimäärin 4,4 vuorokautta.

Harjun maisematie on säilyttänyt asemansa suosituimpana käyntikohteena, jossa vieraili 62 % vastaajista. Kävely ja luonnon tarkkailu ovat edelleen suosituimmat aktiviteetit, mutta etenkin retkeily ja pyöräily ovat kasvattaneet suosiotaan. Tärkeimpiä virkistysmotiiveja käynnille Punkaharjun ja Puruveden alueella olivat maisemat ja luonnon kokeminen. Kävijöistä yli 80 % koki käynnin vaikuttaneen heidän terveyteensä ja hyvinvointiinsa positiivisesti.

Kävijöiden odotukset täyttyivät erinomaisesti. Tyytyväisyys ympäristöön sekä palveluiden laatuun ja määrään oli hieman korkeammalla tasolla kuin aiemmin. Erityisesti maiseman vaihtelevuus ja yleinen siisteys mutta myös esimerkiksi polku- ja/tai latureitistö saivat kiitosta. Häiriötekijöitä koettiin hyvin vähän. Erillisillä kysymyksillä kartoitettiin kävijöiden kokemuksia Puruveden vedenlaadusta. Puolet vastaajista koki vedenlaadun vetovoimatekijänä, kun taas toiselle puolikkaalle sillä ei ollut merkitystä käynteihin. Vedenlaadun muutosten arviointi koettiin kuitenkin hankalaksi. Aiemmin alueella käyneistä vastaajista 50 % ei osannut ottaa kantaa vedenlaadun muutoksiin ja 37 % arvioi laadun pysyneen samana.

Kävijöiden rahankäyttö oli merkittävästi kasvanut, ja kävijät käyttivät käyntikertaa kohden keskimäärin 157 euroa. Eniten rahaa käyttivät kotimaiset matkailijat, keskimäärin 181 euroa käyntikertaa kohden. Punkaharjun ja Puruveden alueen paikallistaloudelliset vaikutukset vuoden 2020 käyntimäärällä laskettuna olivat noin 27,9 miljoonaa euroa ja 239 henkilötyövuotta.