Författare Ollila Tuomo
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2019
Sidantal 12 s.
Språk
suomi
Sammandrag

Raportissa kerrotaan maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan ja Pohjois-Suomen (vanhat Oulun ja Lapin läänit) merikotkien pesintätuloksesta vuonna 2019.

Pesätarkastukset tehtiin käymällä pesällä yhden kerran pesimäkauden aikana poikasten ollessa rengastusikäisiä. Tämän lisäksi osalla reviireistä tehtiin tarkastuskäynti keväällä pesinnän alkuvaiheessa.

Tunnetuista maakotkan reviireistä tarkastettiin 91 prosenttia, merikotkan reviireistä 93 prosenttia, muuttohaukan reviireistä 69 prosenttia ja tunturihaukan reviireistä 80 prosenttia.

Maakotkan ja tunturihaukan pesintätulos oli hyvä, merikotkan keskimääräinen ja muuttohaukan huono.

Pesätarkastuksiin osallistui 43 rengastajaa, ja tietoja saatiin lisäksi noin 30 lintuharrastajalta ja muilta luonnossa liikkujilta. Vapaaehtoisten henkilöiden pesätarkastusten määrä on laskenut hieman aiemmista vuosista. Suurin syy vapaaehtoistyön vähenemiseen on helikopterien käytön lisääminen maakotkan pesätarkastuksissa. Tänä vuonna helikopterilla tarkastettiin lähes kaikki poronhoitoalueen maakotkan pesät, kaikkiaan noin 800 pesää, sekä lisäksi noin 300 maakotkan, merikotkan, tunturihaukan ja muuttohaukan pesää. 

Uusia pesiä etsittiin lähinnä Metsähallituksen henkilökunnan toimesta.

Aiempien vuosien tapaan Metsähallitus maksoi ilmoitetusta aiemmin tuntemattomasta maa- ja merikotkan pesästä (merikotka Pohjois-Suomessa) 99 euron löytöpalkkion. Tänä vuonna palkkio on maksettu kaikkiaan 24 uudesta maa- ja merikotkan pesästä.