Saaristomeren kansallispuiston eteläosan ja eteläisen Selkämeren pesimälinnusto 1993

Tässä selvityksessä tarkastellaan kahden eteläisen Saaristomeren ulkosaaristoalueen ja eteläisen Selkämeren ulkosaariston pesivää saaristolinnustoa ja siinä esiintyviä alueiden välisiä eroja. Eteläinen Saaristomeri on korostuneesti haahkan valta-aluetta, ja pesivä haahkakanta on kasvanut aivan viime vuosiin saakka. Tutkimusalueiden linnustollisia ”keitaita” ovat somerikko- ja hiekkasaaret, joilla sekä pari- että lajimäärä ovat yleensä jyrkkärantaisia kalliosaaria korkeammat. Vertailualueen saaristolinnuston kehitys on ollut melko myönteistä 1970-luvusta lähtien; runsastuneita lajeja on enemmän kuin vähentyneitä lajeja ja kokonaisparimäärä on kasvanut selvästi. Ruokkilintujen ja selkälokin väheneminen ovat tärkeimmät kielteiset muutokset. Edellisten tappion aiheuttaja on minkki, joka on alueen saaristolinnuston kannalta tällä hetkellä vaikein ongelma.

Eteläisen Selkämeren saaristolinnusto on yleisesti ottaen monipuolisempaa kuin Saaristomeren ulkosaaristossa, eikä haahkan osuus pesivistä pareista ole niin suuri. Pinta-alayksikköä kohti askettu kokonaisparimäärä on alhaisempi, mutta lajimäärä on vastaavasti korkeampi. Tärkeimpänä syynä lajiston monipuolisuuteen on alueen geomorfolobinen monipuolisuus ja veden mataluus saariryhmien ympäristössä. Myös petojen vähäisyydellä saattaa olla merkitystä monien lajien, kaikkein selvimmin riskilän, kannalta. Eteläisen Selkämeren alueella esiintyy enemmän ihmisten aiheuttamaa häirintää kuin eteläisellä Saaristomerellä, mutta tämän tekijän vaikutus saaristolintujen pesintään ei ole kovin suuri.