Vanhojen uudisojitusten aiheuttamat vesistövaikutukset
Metsäojituksella on lisätty metsiemme kasvua huomattavasti. Ensikertaisilla metsäojituksilla on kuitenkin ollut haitallisia vesistövaikutuksia, joiden yleisyydestä on melko vähän tietoa. Nykyisen käsityksen mukaan ojituksen aiheuttamaa kiintoainekuormituksen kasvua pidetään ojituksen suurimpana vesistöhaittana. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään vanhojen, vuosina 1979–1980 ja 1989–1990, Metsähallituksen alueella tehtyjen uudisojitusten aiheuttamia kaivu- ja inventointiajankohdan vesistöhaittoja. Tarkoituksena oli selvittää mahdollisten lisäselvitysten ja -toimenpiteiden tarve ja suuntaaminen.
Tutkimuksessa on painotettu kiintoainehaittojen ja vesistöjä pysyväisluonteisesti muuttaneiden toimenpiteiden, kuten purojen perkausten merkitystä. Maastoinventoinnin tarkasteluyksikkönä oli yksittäinen ojasto, jonka alueella silmävaraisella luokituksella arvioitiin vesistöhaittojen vakavuus. Vesistöhaittoja pienentävien vesiensuojelutoimenpiteiden toimivuus arvioitiin silmävaraisella luokituksella. Myös luonnonmuokkaamien muuttuneiden olosuhteiden, kuten kasvillisuuden katkottamien ja umpeutuneiden ojien vesiensuojelullista merkitystä arvioitiin. Silmävaraisen luokittelun tueksi ojitusalueilta otettiin vesinäytteitä.
Ensikertaiset metsäojitukset ovat kaivuajankohtana aiheuttaneet merkittäviä vesistöhaittoja. Vesiensuojelutoimenpiteiden käyttö on ollut vuosien 1979–1980 uudisojituksilla vähäistä ja puroja on vielä tuolloin perattu laskuojiksi. Uudemmilla, vuosien 1989–1990 uudisojituksilla, vesiensuojelutoimenpiteiden käyttö on yleistynyt huomattavasti ja kaivuajankohtaisia merkittäviä vesistöhaittoja on suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin vanhemmilla uudisojituksilla. Kasvillisuuden ja liettymien aiheuttamien tukkeumien sekä hienoimpien maalajitteiden syövyttyä pois kaivuajankohdan kiintoainehaitat ovat vähentyneet inventointiajankohtaan mennessä. Haittojen väheneminen on tapahtunut lähinnä vuosien 1979–1980 ojituksilla. Vesistöjä pysyväisluonteisesti muuttaneiden toimenpiteiden ja osalla ojastoista vielä vakavina jatkuvien kiintoainehaittojen takia inventointiajankohtana havaittuja vesistöhaittoja voidaan pitää erityisesti vanhemmilla ojituksilla yhä merkittävinä. Järvet, lammet ja joet oli keskimäärin puroja, noroja ja lähteitä paremmin suojattu ojitusten haittavaikutuksilta.
Vakavat vesistöhaitat olivat yleisimpiä keskimääräistä suuremmilla ojastoilla. Ohutturpeiset ja lajittuneet pohjamaat olivat erityisen eroosioherkkiä. Maanmuokkaukset olivat todennäköisesti pahentaneet ja pitkittäneet osaa havaituista kiintoainehaitoista. Laskeutusaltaiden toimivuuteen ja tyhjentämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Aktiivisia vesiensuojelutoimenpiteitä, kuten vanhojen ojitusalueiden vesien uudelleen ohjaamista pintavalutuskentille ja pienvesien ennallistamista, tulisi Metsähallituksessa harkita vakavasti. Alueita kunnostusojitettaessa vesienselkeytyksen hajauttaminen ja toiminnan loitontaminen vesistöistä on tärkeää.