Iijoen kunnostettujen jokien kalataloudellinen seuranta 2005-2010
Iijoen vesistön uittoperattujen jokien kunnostukset saatiin päätökseen vuonna 2010. Lähes 25 vuotta kestäneen urakan aikana kunnostettiin yhteensä 24 jokea ja lähes 400 koskialuetta. Koskien kunnostuksista vastasivat Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun ympäristökeskukset.
Iijoen vesistöalueen kunnostettujen jokien kalataloudelliset istutus- ja seurantavelvoitteet ovat kuuluneet Metsähallitukselle, jolle jokien uittosäännön kumoamisen yhteydessä määrättiin kunnostuksen jälkeen 5 vuotta kestävä istutus- ja tarkkailuvelvoite. Tarkkailuvelvoitteen seurantamenetelminä olivat kalastuskirjanpito, kalamerkinnät, kalakantanäytteet ja sähkökoekalastukset. Tässä raportissa esitetään tarkkailussa olleiden kunnostettujen jokien seurantatulokset vuosilta 2005–2010.
Kalastuskirjanpitäjien kalastus väheni lähes kaikissa vesistöissä aiempiin tarkkailujaksoihin verrattuna. Myös kalastuksen ajallisuus muuttui pitkällä aikavälillä tarkasteltuna; talvikalastus väheni ja kalastus painottui entistä enemmän avovesiaikaan. Verkkokalastus oli edelleen suosittua, mutta sen osuus kokonaispyyntiponnistuksesta laski ja tilalle tulivat muut kiinteät pyydykset, kuten katiskat ja koukut sekä vapakalastus. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna hauen osuus kokonaissaaliista kasvoi ja muikun osuus vähentyi. Myös taimenen ja siian osuus kokonaissaaliista vähentyi istutusten loppumisen myötä. Ahven-, made-, särki- ja lahnakannoissa ei tapahtunut selvää muutosta puoleen tai toiseen. Jokialueilla taimen, harjus, hauki ja ahven olivat tavallisimmat saaliskalat, Kostonjoella myös istutettu kirjolohi.
Sähkökoekalastuksissa havaittiin taimenen ja harjuksen luontaista lisääntymistä kaikilla jokialueilla. Luontaisessa lisääntymisessä oli kuitenkin suuria vaihteluita ja keskimäärin lisääntyminen oli verraten vähäistä. Parhaiten taimen ja harjus lisääntyivät luontaisesti Livojoen yläosassa, Raatejoessa ja Kostonjoessa sekä tietyillä alueilla Korvuan- ja Askanjokea. Heikoimmin taimen ja harjus lisääntyivät luontaisesti Korpijoen vesistöalueella, jossa sitä ei Askan- ja Puhosjokea lukuun ottamatta juurikaan tapahtunut. Syy heikkoon luonnontuotantoon on lähinnä liian varovasti tai puutteellisesti tehdyissä koskikunnostuksissa, joissa oli usein laiminlyöty riittävä kutu- ja poikastuotantoalueiden rakentaminen. Monilla joilla poikastuotantoa vähentävät myös poikasiin ja sukukypsiin kaloihin kohdistuva kalastuspaine ja vesistön säännöstely.
Kunnostuksissa heikoimmin onnistuneiden ja erityisesti merellisten vaelluskalojen nousualueella olevien koskien uudelleenkunnostaminen tulisi saada mahdollisimman nopeasti käyntiin. Kunnostuksissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota kutu- ja poikasalueiden rakentamiseen.
