Författare Mustonen Riikka
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2011
Sidantal 475 s.
Språk
suomi
Sammandrag

Metsähallituksen metsätalouden KMO kulttuuriperintöinventointi toteutettiin Jyväskylän seudulla toukokuun ja syyskuun välisenä aikana 2010. Inventointi on kirjattu Kansallisen metsäohjelman 2015 toimenpiteeksi, jolla varmistetaan metsien monipuolinen hyödyntäminen kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Inventointi ulottui 16 kunnan alueelle. Nämä kunnat olivat: Jyväskylä, Muurame, Petäjävesi, Jämsä, Kuhmoinen, Mänttä-Vilppula, Keuruu, Ähtäri, Multia, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski, Laukaa, Toivakka, Joutsa ja Luhanka.

Inventoinnin tarkoituksena oli paikantaa ja dokumentoida ihmistoiminnan jälkiä kivikaudelta 1960-luvulle Metsähallituksen hallinnoimilla metsätalousalueilla. Muinaisjäännöksiksi lukeutuvien kohteiden lisäksi tallennettiin siis tietoa myös nuoremmasta kulttuuriperinnöstä, joka on tärkeä osa metsien maankäytön historiaa.

Merkittävä osa inventoinnissa oli Metsähallituksen entisten ja nykyisten työntekijöiden haastatteluilla. Kenttätöissä tarkastettiin haastatteluissa saatuja vihjetietoja ja perinteisen arkeologisen inventoinnin osuus oli pienempi.

Jyväskylän seudulla tarkastettiin metsätalousalueilla sijaitsevat, jo tiedossa olevat muinaisjäännökset. Näitä oli 15 kappaletta. Uusia muinaisjäännösrekisteriin ehdotettavia kohteita löydettiin 46 kappaletta. Saarijärveltä löydettiin yksi uusi kivikautinen asuinpaikka. Suurin osa uusista kohteista on yli satavuotiaiksi oletettavia tervahautoja ja hiilimiiluja. Inventoinnissa tavattiin myös joitakin sotahistoriallisia kohteita ja vanhoja rajamerkkejä. Myös Saarijärven kuuluisaa karsikkoa ehdotetaan muinaisjäännösrekisteriin liitettäväksi. Nuoremmista kulttuuriperintökohteista yleisimpiä olivat talojen rauniot. Muita löytyneitä kohteita olivat esimerkiksi uittorakenteet, muistomerkit ja tarinapaikat.

Kaikista kenttätyökauden aikana tehdyistä tarkastuksista syötettiin tiedot Metsähallituksen Reiska-tietojärjestelmään. Tarkastettuja kohteita oli yhteensä 143 kappaletta.

Mera information

KMO Kulttuuriperintöinventointihanke