Författare Haataja Heikki
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2020
Sidantal 6 + 10 s.
Språk
suomi
Sammandrag

Luontomatkailu on tällä hetkellä maailmalla kasvava trendi. Luontomatkailun valtavirtaistumisen myötä myös asiakaskunnan tarpeet ja odotukset ovat muuttuneet. Land of National Parks South -hankkeessa kehitettiin luontomatkailun infrastruktuuria Luontoaktiviteetit matkailun kärjiksi -aktivointihankkeessa tunnistettujen kärkiaktiviteettien pohjalta. Kyseisen hankkeen selvitystyön tuloksena Kainuu-Koillismaalla sekä kotimaisen että kansainvälisen matkailun kehittämisen kannalta tärkeimmiksi aktiviteeteiksi nousivat patikointi, pyöräily, melonta sekä luonnontarkkailu ja valokuvaus. Yksi aktivointihankkeen esille nostama kehittämistarve liittyen kaikkiin edellä listattuihin aktiviteetteihin on helppouden lisääminen.

Hankkeen toimenpiteet liittyvät Hossan sekä Martinselkosen retkeilyreittien kehittämiseen. Hankkeen hyödynsaajia ovat alueen matkailuyritykset, omatoimiset matkailijat ja paikallisväestö. Ympärivuotisen matkailun edellytysten kehittyessä hankkeella on positiivista vaikutusta myös aluetalouteen.

Hankkeen suunniteltu toteutusaika oli 1.1.2018-31.12.2019. Hankkeen hallinnoijana toimi Metsähallitus, Pohjanmaan Luontopalvelut. Hankkeen osarahoittajana on Suomussalmen kunta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 262 121 €.