Författare Metsähallitus
Utgivare Metsähallitus, Vantaa, 2018
Sidantal 80 s.
Språk
suomi
Publikationsserie
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 163
ISSN-L 1796-2943
ISBN 978-952-295-214-1 (pdf)
Sammandrag

Saarijärven vanhat metsät Natura 2000 -alue sijaitsee Kainuun maakunnassa, Puolangan kunnan alueella Puolangan kuntakeskuksesta noin kymmenen kilometriä lounaaseen. Suunnitelma kattaa koko Natura-alueen. Suunnittelualueen pinta-ala on 1 407 ha, josta vettä on 98 ha. Suunnittelualue muodostuu pääosin vanhojen metsien suojeluohjelma-alueesta ja on kokonaan valtion omistuksessa. Alue on Naturassa SCI-alue eli alue on suojeltu luontodirektiivin perusteella. Alueesta on tarkoitus perustaa luonnonsuojelualue.

Saarijärven alue on soiden ja vesistöjen pilkkoma alue. Metsät ovat mäntyvaltaisia. Puronvarsien ympäristöt ovat rehevimpiä kasvupaikkoja. Alueella on virkistyskalastusvesiä ja kaksi vuokrakämppää.

Saarijärven vanhojen metsien keskeisiksi arvoiksi on määritelty:

  1. Yksi merkittävimmistä vanhojen metsien suojelualueista Kainuun länsiosissa, missä luonnonmetsän piirteitä esiintyy metsämaisematasolla selvästi vähemmän ja harvemmassa verrattuna Kainuun itäosiin. Suunnittelualueeseen sisältyy maakunnallisesti merkittäväksi arvioitu, erämainen ja luonnontilainen pienvesikokonaisuus.
  2. Alueella on keskeinen merkitys METSO-alueen vanhojen metsien lajiston ydinalueena ja lajiston leviämislähteenä sekä alueella esiintyville lintudirektiivin lajeille.
  3. Pitkällä aikavälillä ihmisen toiminnasta alueelle syntyneitä kohteita, jotka kertovat aiemmasta maankäyttöhistoriasta.
  4. Alueen vetovoimaisuus perustuu mm. luonnontilaisiin vanhojen metsien maisemiin, reitteihin ja hoidettuihin taukopaikkoihin. Alue on tärkeä Puolangan taajaman lähivirkistysalue.
  5. Alueella on erämainen virkistyskalastuskohde, jonka kalastonhoito tehdään luontaisilla kalalajeilla.
  6. Luonnontilaisten vanhojen metsien vetovoimaisuus.
  7. Kämpät sijaitsevat rauhallisilla paikoilla kauniissa luonnonympäristössä. Harrastusmahdollisuudet (metsästys kalastus, retkeily, marjastus) ovat alueella hyvät.
  8. Helposti saavutettava erämainen luonto.

Keskeisiin arvoihin kohdistuvat uhkatekijät on käyty läpi ja pyritty tunnistamaan ne käyttömuodot ja toiminnot, joilla voi olla kielteisiä vaikutuksia alueen arvoihin. Suunnitelmassa on asetettu päämäärät uhkien torjumiseksi ja alueen kehittämiseksi.

Alueen annetaan kehittyä luontoarvojen (luontotyypit ja lajit) kohdalta luontaisesti ilman aktiivisia toimenpiteitä. Ojitetut kohteet voidaan palauttaa luonnontilaan ennallistamistoimin, mutta niitä ei todennäköisesti toteuteta suunnitelmakauden aikana.

Aluetta hyödynnetään luontomatkailussa kestävän luontomatkailun periaatteiden mukaisesti. Alueen opastus maastossa ja opastusmateriaali mm. luontoon.fi-sivuilla pidetään ajan tasalla. Opastuksessa ja viestinnässä tuodaan esille alueen suojelullinen arvo ja alueen käytön historia. Reitit ja rakenteet pidetään kunnossa.